CISOn vastuulla on ahkera joukko ‘työntekijöitä’, joita ei näe eikä heille voi kilauttaa. Tekoälyagentit. Agenttien tietoturva alkaa samoista kysymyksistä kuin muidenkin käyttäjien: mihin ne pääsevät, millä oikeuksilla ja kuka niiden toimintaa valvoo.
Tekoälyagentit ovat saaneet pääsyn sähköpostiin, tiedostoihin ja asiakastietoihin. Ne lähettävät viestejä, käsittelevät tietoja ja tekevät itsenäisesti muutoksia järjestelmiin. Agentin oikeuksia määritellään organisaatioissa eri tavoin, ja myös valvonnan käytännöt vaihtelevat. Agentti toimii kuin työntekijä, mutta voisi sanoa, että sen perehdytyksessä on saatettu oikaista.
OWASP julkaisi vuoden 2026 Top 10 -listan agenttisovellusten keskeisistä tietoturvariskeistä. Yksi niistä osuu suoraan tähän haasteeseen – Identity & Privilege Abuse, identiteetin ja oikeuksien väärinkäyttö.
Agentit ovat siirtyneet kokeilusta osaksi tuotantoa nopeammin kuin niiden turvallisuuskäytännöt ovat ehtineet kehittyä.
Agentti on saanut firman kulkukortin, mutta sitä kohdellaan toisin kuin uutta työntekijää.
Agentti on eri asia kuin ohjelmisto
Perinteinen ohjelmisto toimii ennalta määritellyn logiikan raameissa. Agentille annetaan enemmän liikkumavaraa, eli se voi valita seuraavan askeleensa, käyttää erilaisia työkaluja ja toteuttaa monivaiheisen tehtävän ilman, että ihminen hyväksyy jokaista vaihetta erikseen.
Tämä hämärtää rajaa teknisen järjestelmän ja digitaalisen identiteetin välillä. Agentti on samaan aikaan sekä sovellus että käyttäjä.
Yksi OWASPin listan havainnollisista ajatuksista liittyy agentin vaikutussäteeseen (blast radius). Agentin vaikutussäde määräytyy pitkälti sen mukaan, mihin tunnuksiin, dataan, työkaluihin ja rajapintoihin sillä on pääsy. Mitä laajemmat oikeudet, sitä suuremmiksi yhden väärän päätöksen tai kaapatun agentin seuraukset voivat kasvaa.
Olen kirjoittanut aiemmin siitä, kuka kantaa vastuun, kun tekoälyagentti tekee virheen. Vastuukysymys on yhä auki, mutta sen rinnalle on noussut käytännöllisempi ongelma: kuka ylipäätään näkee, mitä agentti tekee.
Agentin kaksi reittiä
Ensimmäinen on järjestelmän mukana tuleva reitti. Agentti tulee esimerkiksi Microsoftin, Salesforcen tai jonkin muun yritysjärjestelmän mukana. Sille annetaan helposti laajat oikeudet, koska se on arjessa yksinkertaisinta. Agentti saa pääsyn koko postilaatikkoon, vaikka tehtävään olisi riittänyt murto-osa. Nämä oikeudet jäävät helposti päälle, eikä niihin palata (ennen kuin auditoinnissa).
Toinen on käyttäjän avaama reitti. Henkilökohtainen tekoälyavustaja voi päästä organisaation tietoihin selaimen, sähköpostin tai työntekijän myöntämien OAuth-oikeuksien kautta. Jälkimmäinen reitti on hallinnan kannalta hankalampi, sillä käyttö ei välttämättä näy samoissa IAM- ja valvontaprosesseissa kuin organisaation itse hallinnoimissa sovelluksissa. Työntekijä on saattanut valtuuttaa avustajan lukemaan kalenteriaan ja sähköpostiaan muutamalla klikkauksella, ilman että tietoturvasta vastaava huomaa sitä osana normaalia valvontaa. Syntyy pääsyä, joka on teknisesti olemassa, mutta jota kukaan ei välttämättä aktiivisesti hallinnoi tai valvo.
Reitistä riippumatta ratkaiseva kysymys on sama: millä identiteetillä agentti toimii. Sillä voi olla oma koneidentiteetti, tai se voi toimia käyttäjältä delegoiduilla oikeuksilla ilman uutta kirjautumista jokaista tehtävää varten.
Agentit monimutkaistavat tätä asetelmaa. Delegoidut oikeudet eivät ole uusi asia, mutta agentteja otetaan käyttöön nopeammin kuin ihmispolo ehtii seurata – kuka toimii kenen valtuuksilla ja kuinka pitkään.
OWASPin listalla identiteetin ja oikeuksien väärinkäyttö onkin omana riskiluokkanaan — siksi, että agentti perii usein enemmän valtuuksia kuin sen tehtävä edellyttäisi.
Vähimmäisoikeudet ja vähimmäisautonomia
Vanhat periaatteet pätevät yllättävän hyvin. Vähimmäisoikeuksien periaate koskee agenttia samalla tavalla kuin ihmistä: sillä saa olla vain ne oikeudet, joita sen tehtävä vaatii, ei enempää. Ja ennen käyttöönottoa pitää tietää, mihin agentti pääsee käsiksi ja mitä se voi tehdä — sama kysymys, jonka esittäisi kenelle tahansa uudelle työntekijälle.
Vähimmäisoikeuksien rinnalle tarvitaan vähimmäisautonomiaa. Jos agentin ei tarvitse tehdä päätöstä itsenäisesti, sille ei kannata luonnollisestikaan antaa oikeutta tehdä sitä. Jos esimerkiksi maksun, käyttäjän poistamisen tai käyttöoikeuksien muuttamisen voi jättää ihmisen hyväksyttäväksi, se kannattaa tehdä.
Periaate on silti helpompi kuin sen toteuttaminen. Auditoinnissa kannattaakin kysyä, kuka hyväksyi agentin oikeudet, missä sen lokit sijaitsevat ja kuinka nopeasti agentin toiminnan saa tarvittaessa pysäytettyä.
Osa organisaatioista osaa jo kertoa, kuka agentin oikeudet määritti ja millä perusteella. Osalla vastaus puuttuu. Hallituimmissa ympäristöissä agenttia kohdellaan alusta asti identiteettinä, jolla on oikeuksia ja jonka pitää olla jonkun vastuulla.
Käytännössä se tarkoittaa tunnistettavaa identiteettiä, rajattuja oikeuksia, kattavaa lokitusta ja nimettyä omistajaa, joka vastaa agentin koko elinkaaresta. Ei “omistajatonta” autonomiaa.
Agenttia ei kuitenkaan pidä ajatella vihollisena. Se paikkaa osaajapulaa, nopeuttaa mukavasti monia työtehtäviä – ja ennen kaikkea se auttaa myös kyberpuolustuksessa. Mutta koska se on nopea ja näkymätön, se pitää perehdyttää yhtä huolella kuin kuka tahansa muu, jolle annetaan firmaan kulkukortti.
Ville Koskinen
COO & Lead Auditor
OWASP GenAI Security Project,OWASP Top 10 for Agentic Applications 2026, 9.12.2025. Vapaasti ladattavissa.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani Inton blogissa →
CISOn muuttuva rooli – vaikutusvalta
Toimitusketjun tietoturva on CISOn päänsärky
Miksi CISOa kannattaa kuunnella
Blogin kuvituskuvan laadinnassa on käytetty teköälyä.